Alaselän Rasitusmurtuma (Spondylolyysi) | Nikaman Siirtymä (Spondylolisteesi)
- Jasse Hallstrom - Urheiluhieroja
- 3.2.
- 4 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 6.2.
Spondylolyysi ja spondylolisteesi ovat hyvin todellisia ja tuskallisia selkärangan ongelmia, joiden vaikutus elämänlaatuun voi olla melkoinen. Monille ihmisille nämä tilat ovat tuntemattomia, ja siksi kannattaakin tarkastella tarkemmin, miten ne liittyvät toisiinsa.
Mikä on spondylolyysi?
Spondylolyysi tarkoittaa nikaman rasitusmurtumaa, joka esiintyy pääasiassa alaselässä, erityisesti L5- ja L4-nikamissa. Spondylolyysi ilmenee yleisimmiten nikaman pars interarticularis -osan rakenteeseen ja jopa 80% tapauksista vaurio on molemminpuolinen. Tämä tila voi johtua erityisesti voimakkaasta tai toistuvasta mekaanisesta kuormituksesta, joka alkaa aluksi rasitusreaktiona. Tämä tarkoittaa luun lisääntynyttä turvotusta (edeemaa) ja mikrotraumaa. Spondylolyysi heikentää selkärangan stabiliteettia joka voi johtaa seinemän totaaliseen murtumaan ja siten nikamansiirtymään. (2,5)
Entäs spondylolisteesi?
Spondylolisteesista voidaan puhua kahdessa eri muodossa. Isthminen spondylolisteesi on pars interarticularikseen syntyvän murtuman johteesta seurannut nikamansiirtymä. Degeneratiivinen spondylolisteesi taas puolestaan on välilevyjen ja fasettinivelten degeneroitumisen seurauksesta syntyvä nikamansiirtymä. Tässä tapauksessa meidän aiheennamme on isthminen spondylolisteesi.
Kun isthmisessa spondylolisteesissa pars interarticulariksen murtuma on saavuttanut totaalisen murtumisen kaikki selkärangan etu- ja takaosien välinen rakenteellinen tuki häviää, mikä mahdollistaa nikaman siirtymisen eteenpäin normaalin fysiologisen kuormituksen alaisena. (5)
Degeneratiivinen spondylolisteesi (DS) on häiriö, jossa yksi nikama liukuu alapuolella olevan nikaman yli selkärangan rappeuttavien muutosten seurauksena. Fasettinivelten ja välilevyjen rappeuman seuraus johtaa (DS) kehityymiseen. (DS) on tavallisempi vanhemalla ikäpolvella ja johtuu nimensä veroisesti degeneratiivisista muutoksista. (1)
Ominaisuus | Isthminen spondylolisteesi | Degeneratiivinen spondylolisteesi |
Syy | Pars interarticulariksen murtuma | Fasettinivelten ja välilevyjen rappeuma |
Ikäryhmä | Nuoret ja nuoret aikuiset 15-19 | Yli 50-vuotiaat |
Esiintyvyys | Usein urheilijoilla | Yleisempää iäkkäillä naisilla |
Nikaman liukuminen | Eteenpäin (anterolisteesi) | Eteenpäin (anterolisteesi), harvoin taaksepäin (retrolisteesi) |
Yleiset oireet | Alaselkäkipu, mahdollinen hermoärsytys | Alaselkäkipu, neurogeeninen klaudikaatio, hermopuristus |
Hoitomuodot | Konservatiivinen hoito, tarvittaessa kirurgia | Konservatiivinen hoito, leikkaus vain vaikeissa tapauksissa |
Esiintyvyys ja riskitekijät
Spondylolyysin esiintyvyydeksi on raportoitu 3–11,5 % väestössä joista 23–63 % on nuorilla urheilijoilla. Spondylolyysi kehittyy useimmiten 7–10 vuoden iässä ja on hyvin harvinainen alle 5-vuotiailla ja yli 20-vuotiailla. Rasitusmurtuma pääsee kehityymään erityisesti lajeissa, joissa on paljon selän ylitaivutuksia ja kääntymisiä, kuten jalkapallo, uimahyppy, painonnosto, voimistelu ja paini. Joidenkin tutkimusten mukaan lähes 50 % nuorten urheilijoiden alaselkäkivusta johtuu spondylolyysistä (2,5)
Muita riskitekijöitä ovat:
Liiallinen rasitus: Pitkään jatkuva mekaaninen kuormitus lisää vaurioiden riskiä.
Toispuoleisuus: Lajit, joissa toinen kehon puoli on hallitsevampi, aiheuttavat epätasaista kuormitusta selkärangalle.
Perinnölliset sairaudet: Jos perheessä on esiintynyt selkärangan ongelmia, riski kasvaa.
Nikamakaaren rasitusmurtuman diagnoosi
Diagnoosi tehdään useimmiten röntgen- tai magneettikuvauksilla (MRI). Varhainen diagnoosi on tärkeä, koska spondylolyysin vaihe tai spondylolisteesin aste vaikuttaa suuresti siihen, tuleeko potilaasta oireinen.
Pars interarticulariksen vaurion arvioinnissa on tärkeää suorittaa perusteellinen fyysinen ja neurologinen tutkimus muiden mahdollisten patologioiden poissulkemiseksi.
Potilaan haastattelun avulla voidaan yleensä selvittää, vastaavatko oireet nikamakaaren murtumaa. Mikäli kliininen epäily herää, potilas ohjataan jatkotutkimuksiin, joista magneettikuvaus (MRI) on suositeltavin vaihtoehto tarkemman diagnoosin varmistamiseksi. MRI tarjoaa paremman pehmytkudosten ja hermorakenteiden näkyvyyden kuin perinteiset röntgenkuvat, minkä vuoksi se on erityisen hyödyllinen hermojuurten kompression ja muun mahdollisen selkäydinkanavan ahtauman arvioinnissa.
Yhden jalan hyperekstensiotesti eli "haikaratesti" on kuvattu kliininen tutkimusmenetelmä, jossa potilas seisoo yhdellä jalalla, ja kliinikko ojentaa passiivisesti hänen selkäänsä, mikä voi laukaista potilaan kivun.
Matala-asteisessa sairaudessa voi esiintyä lannerangan arkuutta palpoidessa sekä rajoittunutta ja kivuliasta selän ojennusta. (5,2)
Spondylolyysin oireet
Kaikki spondylolyysiä ja isthmistä spondylolisteesiä sairastavat potilaat eivät kehitä oireita, ja vaikka pars interarticulariksen vaurioita voidaan havaita selkäkivun diagnostiikan yhteydessä, niitä ei tule automaattisesti pitää kivun aiheuttajana. Esimerkiksi varhaisvaiheen spondylolyysi on usein oireeton ja havaitaan sattumalöydöksenä röntgentutkimuksissa. (5)
Spondylolyysin tyyppisiä oireita ovat:
Alaselkäsärky, joka voi säteillä reiteen ja pakaraan
Liikkumisen jäykkyys
Kivun paheneminen tietyissä asennoissa, kuten taivutettaessa tai nostettaessa raskaita esineitä
Isthmisen spondylolisteesin oireet
Kun nikama siirtyy, oireet voivat pahentua ja ilmentyä seuraavasti:
Voimakkaampi alaselän kipu
Jalkojen heikkous tai tunnottomuus
Kipu, joka pahenee pitkäaikaisessa istunnassa tai seisomisessa
Liikkumisvaikeudet ja tasapainohäiriöt
Oireet vaihtelevat lievästä kivusta voimakkaampaan epämukavuuteen, ja joskus nämä kivut voivat johtaa jopa selkäytimen ongelmiin. Tämä ongelma voi rajoittaa päivittäisiä toimintoja huomattavasti, mikä johtaa alhaisempaan elämänlaatuun.
Hoito
Selkärangan nikamanseinemän rasitusmurtuma (spondylolyysi) hoidetaan yleensä konservatiivisesti, eli ilman leikkausta. Hoito aloitetaan vähentämällä lajiharjoittelua, jotta mahdollinen turvotus (ödeema) saadaan hallintaan. On myös tärkeää rajoittaa selän ojennus- (extensio) ja kiertoliikkeitä, sillä ne kuormittavat selkärankaa ja voivat pahentaa oireita. Leikkaus tulee kyseeseen vain harvoin, ja yleensä vain silloin, kun murtumaan liittyy vakavia neurologisia oireita, kuten hermojuurien puristuksesta johtuvaa kipua, tunnottomuutta tai heikkoutta.
Sen sijaan spondylolisteesi, eli nikaman liukuminen toisen päälle, voi vaatia leikkaushoitoa useammin. Leikkaus on tarpeen erityisesti silloin, jos liukuminen aiheuttaa voimakasta kipua tai merkittäviä neurologisia oireita, kuten jalan heikkoutta tai tunnon menetyksiä, eikä konservatiivinen hoito tuo riittävää helpotusta.
Fysioterapeutin ohjauksessa aloitetaan keskivartalon syvien lihasten vahvistaminen, mikä auttaa vakauttamaan lannerankaa ja vähentämään kipua. Harjoittelu etenee asteittain, ja tavoitteena on parantaa kehonhallintaa sekä liikekontrollia, jotta kuormitus jakautuu tasaisemmin ja selän rasitus vähenee.
Helpotuksen sanana
Spondylolyysi ja spondylolisteesi ovat vakavia tiloja, mutta ne eivät ole elinikäisiä tuomioita. Oireiden tunnistaminen ja varhainen hoito ovat avainasemassa. Hoitovaihtoehtoja on monia, mutta tärkeintä on etsiä apua ammattilaisilta ja tehdä tiivistä yhteistyötä heidän kanssaan. Erityisesti fysioterapia ja säännöllinen liikunta voivat parantaa elämänlaatua ja ylläpitää hyvinvointia.
Muista, että jokainen kehittää omat keinonsa selvitä, ja kehon kuunteleminen on ratkaisevaa. Raskaat tunteet ja kivut eivät saisi hallita elämääsi, ja yhdessä asiantuntijoiden kanssa voimme löytää ratkaisuja, jotka toimivat.
Kommentit